 |
|
Tää päivä on menny vähä tai aika paljonki huonommin kun eilinen. Oon ollu ahdistunu ja sydän hakannu koko ajan tosi voimakkaasti. Hävettää oikeesti ees kirjottaa näistä mun tunteista kun ei Vili sentää mihinkää sotaa lähteny ja ei tän pitäis olla erilaista kun ennenkään mut koko ajan pelko siitä että Vili on sen vuoden sielä niin pelottaa, sen takii en viime yönäkää nukkunu kun noita asioita mietti, oon pettyny itteeni. Toki oon iloinnu pienistä asioista, niin ku et saan viettää Sonjan, Mikaelin ja muitten kans aikaa ja se piristi kun Akukin tuli Isojoelle D: Vili soitti äskö mulle ja ehti ihmeellisen kauan jutteleen, 8 min. Kun mä luulin et siä kerkee tyyliin puolen minuutin pitusia puheluita soitteleen ja se piristi kun luulin aluks että se on siellä 3 viikkoo kiinni mut se pääseekin jo seuraavan viikon viikonloppuna lomille! Toivottavasti tää olo tästä nyt paranee, oon niin herkkä ihmissikiö että teen aina kärpäsestä härkäsen ettei tää on tällästä koko 9 kk tai vuoden. Näihin tunnelmiin päätän mun vuodatuksen ja onneks on taas yks aamu vähemmän.
 |
|
Paljon muistoja herää, kun näitä tekstejä lukee. Itse kärsin inttileskeydestä 270 vrk (vuosina 2007-2008), minkä päälle elettiin vielä kaukosuhteessa, eli vaikka poikakaveri pääsi lomille ja kotiin, meidän välillä oli monta sataa kilometriä.
VastaaPoistaKaikesta selvittiin, nyt ollaan asuttu neljä ja puoli vuotta saman katon alla ja MUN olisi tarkoitus lähteä itse inttiin mahdollisimman pian. Poikakaveri tukee ja kannustaa mua kovasti. :)
Voisin sanoa, että erossa oleminen tekee parhaimmillaan todella hyvää suhteelle, oppii arvostamaan toista ihan uudella tavalla. Kovasti tsemppiä!
Moi :) Oon onnellinen sun puolesta kun ootte päässyt asettumaan aloillenne :) Joo kyllä tää tästä helpottaa ja kun tekemistä vaan keksii ettei päiviä vaan laske :) Ja paljon tsemppiä sulle armeijaan! :)
VastaaPoista